Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo melkoinen tovi. Uuden tulokkaan syntymä on pitänyt äidin pois koneelta. Pohdin viimeksi lähestyvää synnytystä ja päädyin kuin päädyinkin tilanteeseen, jossa en olisi halunnut olla.

Synnytys alkoi supistuksilla, joita tuli heti säännöllisesti. Tehoa ensimmäisissä ei ollut niitä kuukausia kiusana olleita supistuksia enempää. Ainoana erona oli säännöllisyys. Muutaman supistuksen jälkeen tiesin kuitenkin synnytyksen käynnistyneen. Synnärillä tilanne eteni vauhdikkaasti. Vastaanottanut kätilö oli oikein mukava ja uskoin hänen kanssaan asioiden sujuvan hyvin. Tulin kuulluksi ja ymmärretyksi. Valitettavsti muita synnyttäjiä oli samaan aikaan paljon ja loppujen lopuksi rajusti edistyneen synnytyksen hoitivat kätilöt, jotka eivät ensin edes kutsuneet minua oikealla nimellä!

Synnytys meni ilman kipulääkikeitä, kuten edellinenkin. Supistusten voima oli kuitenkin aivan valtava verrattuna edelliseen "luomusynnytykseen" ja tilanne oli täysin hallitsematon. Minun perusturvallisuudentunne häiriintyi peruuttamattomasti toisen kätilön toiminnan takia ja lopputuloksena oli paniikinomainen, hyvin nopea ponnistusvaihe. Koin tilanteen saamisen nopeasti päätökseen olevan ainoa keino päästä pakoon ja rauhaan. Sen sijaan, että minua olisi kehotettu ponnistamaan, olisikin pitänyt hidastaa. En voinut ja synnytin pelästyneen vauvan. Vauvan synnyttyä seurasi perusrutiineja toisensa perään ja minä pakenin henkisesti paikalta.

Koska synnytys sujui ilman komplikaatioita, maitoa tuli, vauva voi hyvin ja vatsa toimi sekä minun vointi oli hyvä, pääsimme kotiin 12h synnytyksestä. Kotona iski väsymys, pettymys, suru ja kiukku. Minun fyysistä koskemattomuutta oli loukattu, vähätelty ja jätetty huomiotta minun tahtoni tilanteessa, jossa olin lähes puolustuskyvytön. Ilman miestäni, jolle olin tahtoni kertonut ja vannottanut sen tuomaan julki mikäli minua ei kuunneltaisi, olisin romahtanut. Ymmärrän kiireen ja sen ettei kätilöillä ollut mahdollisuutta perehtyä tietoihin aiemmista synnytyksistä tai mihinkään muuhunkaan. Erityisesti toinen toimi rutiinilla ja se tilanteesta tekee vielä huolestuttavamman; rutiinia on jyrätä synnyttäjän tahdon yli. Tiedän kyllä olevani erilainen kuin monet muut synnyttäjät, minuun ei saisi koskea ollenkaan ja viisainta olisi myös olla puhumatta. Jollekin toiselle varmat otteet, "puolesta päättäminen" ja rutiininomaisuus voivat luoda turvallisuudentunteen synnytyksessä. Minussa edellä mainitut laukaisevat päinvastaisen reaktion.

Jos vielä joskus pieni ihminen kasvaa kohdussani, teen kaikkeni, etten joudu kokemaan sairaalasynnytystä, vaan saan synnyttää kotona.